Konferenssi sanelukauppaa vastaan Havannassa

31 03 2008

Vapaakauppasopimusten vastainen konferenssi (7th Hemispheric Conference on the Fight Against the Free Trade Treaties, FTT) järjestetään Kuuban Havannassa 7.-11. huhtikuuta. Tilaisuudessa vastustetaan Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksissa sanelemia yksipuolisia ehtoja.

Lisäksi käsitellään ulkomaisia velkoja, nykyisiä rahoitusjärjestelmiä ja pohjoisamerikkalaista militarisointia. Järjestäjinä ovat Amerikan mantereen sosiaaliliitto (The Continental Social Alliance, ASC) ja sen Kuuban osasto.

Pohjoisamerikkalaisen kaupan sanelupolitiikan vaihtoehtona nähdään Latinalaisen Amerikan yhtenäisyys ja integraatio, jolla Etelä-Amerikassa vastustetaan uusliberalismia ja samalla koko kapitalistista maailmanjärjestelmää. Latinalaisessa Amerikassa pidetään Euroopan unionia Yhdysvaltoihin nähden parempana kauppakumppanina.

AIN, KOMINFORM





Kuuba lähettää lääkäreitä 81 maahan

29 03 2008

Kuubalaiset lääkärit työskentelevät 81 maassa vuoden 2008 aikana. Lääkärien prikaatit tulevat toimimaan erityisesti Vanuatulla, Tuvalulla, Naurulla ja Papua-Uudessa Guinessa sekä Laosissa, Kongossa ja Beninissä.

Tällä hetkellä 36 578 kuubalaista lääkäriä ja lääkintätyöntekijää toimii terveyspalveluissa 73 maassa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta Kuuban terveydenhuoltoyhteistyön aloittamisesta Algeriassa, johon on osallistunut 124 122 terveysalan työntekijää.

Prensa Latina (29.3.2008.)





Sotilasjohto: Armeija tiukoilla Irakissa

28 03 2008

Yhdysvaltain sotajoukot ovat tiukoilla Irakissa, maan armeijan johtavat upseerit kertoivat presidentti George W. Bushille tilannekatsauksessaan viime keskiviikkona. Erityisen huolissaan he olivat sotilaille ja näiden perheille sodan vuoksi aiheutuvasta rasituksesta, jota heidän mielestään tulisi kyetä pikaisesti helpottamaan.

Upseerit huomauttivat myös, miten voimien sitominen Irakin ja Afganistanin miehitykseen ehkäisee Yhdysvaltain kykyä reagoida muihin kriiseihin maailmalla. Yhdysvalloilla on Irakissa 156.000 ja Afganistanissa 31.000 sotilasta.

The Guardian: Military Tells Bush of Troop Strains (27.3.08.)





Pakistan määrittelee uudelleen kantansa terrorismin vastaiseen sotaan

28 03 2008

Pakistan pohtii uudelleen osallistumistaan terrorismin vastaiseen sotaan, ilmoitti Pakistanin entinen pääministeri Nawaz Sharif Pakistanin ja USA:n edustajien tapaamisessa tiistaina. Presidentti Pervez Musharraf liittyi sotaan syyskuun 2001 WTC-iskujen jälkeen ja hylkäsi Pakistanin tuen Afganistanin Taliban-hallinnolle.

Musharraf käytti Yhdysvaltojen lietsomaa sotaa oman asemansa vahvistamiseen, eikä sotaan osallistumisella ole ollut kansan kannatusta. Pakistan on kuljettanut 90 000 hengen joukot Afganistanin rajoille. Taisteluissa on kuollut yli 1000 sotilasta ja satoja siviilejä. Pakistaniin tehdyt itsemurhapommitukset ovat myös surmanneet yli 1000 ihmistä.

Puolustusanalyytikko Talat Masoodin mukaan Pakistanin uutta, pehmeämpää linjaa pelkäävä USA pyrki tiistain tapaamisella varmistamaan yhteistyön jatkumisen Pakistanin kanssa.

Times of India: New Pak govt may review ‘war on terror’ (25.3.08.)





Intialaiset puuvillanviljelijät nääntyvät velkoihin

27 03 2008


Cotton Boll, Just Prior to BurstIntian valtiovarainministerin yritys helpottaa puuvillanviljelijöiden velkataakkaa on riittämätön. Maaliskuun alussa julistettu velkahelpotus koskee vain alle kahden hehtaarin viljelyaloja, ja vain niitä viljelijöitä, jotka ovat ottaneet velkansa pankeilta.

Keski-Intian Vidarbhan viljelijöiden asema on erityisen huono. Alue on tunnettu valtavasta viljelijöiden itsemurhien määrästä. Uusi velkajärjestely ei helpota alueen viljelijöiden tilannetta, sillä Vidarbhassa viljelysten keskimääräinen pinta-ala on 3.03 hehtaaria, liian suuri velkahelpotuksen piiriin. Lisäksi suuri osa viljelijöistä ei ole maanomistajia, eivätkä he näin ollen saa lainaa pankista. Heidän on käännyttävä yksityisten velkojien puoleen.

Viljelijät pitävät velkojen anteeksiantoa mitättömänä verrattuna valtion vuosittain yrityksille antamiin verohelpotuksiin. Vuosina 2000-2004 Intia mitätöi teollisuuden lainoja yhteensä 11 miljardilla dollarilla.

Hardikar, Jaideep: Cotton Farmers in Distress - Relief Given Elsewhere (IPS 21.3.08.)
Kuva: cobalt123, CC-lisenssi