Asiantuntija ei ihmettele Myanmarin haluttomuutta ottaa vastaan ulkomaista apua

14 05 2008

Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi löytää syitä sille, miksi Myanmarin sotilashallitus ei mielellään päästä ulkopuolisia avustusjärjestöjä maahan lievittämään hirmumyrsky Nargisin aiheuttamaa tuhoa. “Me mielellämme puhumme ‘kansainvälisestä yhteisöstä’, mutta Myanmarista käsin avustajat näyttävät briteiltä, amerikkalaisilta, vanhoilta siirtomaaisänniltä”, hän sanoi Yleisradion Aamu-TV:ssä tiistaina.

Koskenniemi huomautti myös, että avustushenkilöstön mukana voidaan maahan uittaa myös muuta väkeä. “Jos näillä läntisillä suurilla tiedustelupalveluilla on ollenkaan asia hanskassa, niin totta kai sinne menee myös tiedusteluhenkilöstöä”.

Koskenniemen mielestä ei pitäisi hämmästellä valtioiden haluttomuutta päästää ulkomaisia tahoja maahan. “Muistetaan esimerkiksi Yhdysvaltain Katrina-hirmumyrskyä, eihän Yhdysvallat itsekään oikeastaan halunnut tunnustaa ongelman olemassaoloa, saatika että olisi helpottanut kiinalaisten tai venäläisten avustusjärjestöjen pääsyä maahan, jotka mielellään tarjosivat apuaan.”

Yleisradion Aamu-TV: Tänään otsikoissa klo 12:00 (13.5.08)


Toiminnot

Tietoa

Yksi vastaus kirjoitukseen “Asiantuntija ei ihmettele Myanmarin haluttomuutta ottaa vastaan ulkomaista apua”

14 05 2008
Miika (23:25:16) :

Sivuhuomautuksena, että “kansainvälinen yhteisö” tarkoittaa todella länsimaita eli Euroopan kulttuuripiiriä, usein jopa vain G7-maita

Kommentoi

Voit käyttää näitä tageja : <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>