Äärimmäisen niukalla marginaalilla hävitty kansanäänestys sai bolivaarisen leirin miettimään tappion syitä. Presidentti Chávezin mukaan kumous on yrittänyt edetä liian nopeasti ja liian heikolla pohjalla, eikä kansa ole pysynyt mukana. Voimat on nyt keskitettävä vallankumousta kannattelevien ja edistävien rakenteiden lujittamiseen.
Perustuslakiäänestys hävittiin erittäin pienellä marginaalilla: ei-äänet saivat 50,7 % kannatuksen, ja kyllä-äänet 49,3 % (Woods, 2007).
Kyllä-puolen tappio ei kuitenkaan johtunut siitä, että vastavallankumouksen kannatus olisi lisääntynyt; jos verrataan ei-äänten lukumäärää (4,5 miljoonaa) vuoden 2006 presidentinvaalissa oppositiota äänestäneisiin, on äänimäärä kasvanut tähän nähden vain n. 100.000:lla. Sen sijaan kyllä-puolella sama vertailu paljastaa, että 2.8 miljoonaa presidentinvaalissa Hugo Chávezia äänestäneistä jätti nyt äänestämättä (Woods, 2007). Kokonaisuudessaan peräti 44 % venezuelalaisista jätti äänestämättä.Venezuelan porvaristo ja sen kansainväliset kannattajat luonnehtivat tapahtunutta samaan sävyyn kuin ennen äänestystäkin: Uudistusten ytimenä oli muka vain Chávezin omat valtapyrkimykset.
”Äänestäjät [Venezuelassa] kukistivat täpärästi perustuslain kumoamisen ristiriitaisia tunteita herättäneessä kansanäänestyksessä, joka koski sitä, saisiko presidentti Húgo Chávez merkittäviä uusia valtaoikeuksia”. (NY Times, 3.12.2007.)
”Venezuelan presidentti Hugo Chávez on myöntänyt tappionsa kansanäänestyksessä perustuslain muutoksista, jotka olisivat antaneet hänelle lisää valtaa, mukaan lukien oikeuden asettua uudelleenvalittavaksi ilman rajoituksia.” (Voice of America, 3.12.2007.)
Tuloksen selviämisen jälkeen presidentti Chávez myönsi avoimesti tappionsa ja jopa onnitteli oppositiota voitosta. Hän totesi, että muutokset ovat pois päiväjärjestyksestä ”tällä erää”, mutta vannoi jatkavansa taistelua 2000-luvun sosialismin puolesta. (Ciccariello-Maher, 2007.)
Tappion vastaanotto
Tappiota analysoitiin sekä ”käytännöllisistä” että ”teoreettisista” lähtökohdista. ”Käytännöllisissä” analyyseissa painotettiin itse muutosehdotusten monimutkaisuutta ja sekavuutta, sekä chavista-leirin huonoja valmiuksia vedota ydinkannattajajoukkonsa ulkopuolisiin ihmisiin. Tietynlaiseen passiivisuuteen sanottiin myötävaikuttaneen myös monen vuoden voittoputki presidentin- ja muissa vaaleissa. Voittoa pidettiin suhteellisen helppona nytkin. (Janicke ja Munckton, 2007.)
Toinen ”käytännöllinen” puute oli ruohonjuuritason organisaatiossa, jonka oli tarkoitus toimia muutosten puolesta paikallisesti. Tänä organisaationa toimivat Venezuelan yhtyneen sosialistipuolueen, PSUV:n paikalliset osastot. PSUV on kuitenkin varsin nuori puolue, joka sitä paitsi perustettiin virallisesti vasta kuluvan vuoden maaliskuussa; siksi se ei ollut ehtinyt vielä järjestäytyä, kouluttaa tehtävään sopivia kaadereita ja oppia tehokkaita rutiineja toimintaa varten. (Janicke ja Munckton, 2007.)
Tämän kääntöpuolena oli mm. kampanjaa varten perustettu kansallisen tason operaatioryhmä, Commando Zamora, jonka jäsenet olivat ylätason valitsemia eri yhteiskunnallisten tahojen ”edustajia”, joilla ei välttämättä ollut paljonkaan tekemistä niiden ihmisten kanssa, joita heidän ajateltiin edustavan. (Janicke ja Munckton, 2007.)
Liian hitaasti vai liian nopeasti?
Selitysten “teoreettisemmissa” osissa pohdittiin erityisesti venezuelalaisten kansanjoukkojen tietoisuuden tasoa. Toisaalta hyvin yleinen oli se arvio, että Chávez on edennyt liian nopeasti eivätkä joukot ole pysyneet perässä. Tämä oli myös presidentin oma arvio, ja luvaten, ettei ”muuta pilkkuakaan” tavoitteistaan, hän sanoi keskittyvänsä nyt etenemisen mahdollistavien rakenteiden parantamiseen. (Janicke ja Munckton, 2007.)
Toisaalta esitettiin myös arvioita, että jatkuvasti radikalisoitunut kansa on turhautunut muutosten hitauteen ja vaatii vahvempia toimia kapitalisteja vastaan (Woods, 2007), tai ainakin, että vauhdin lisääminen on ainoa mahdollisuus ongelmien ratkaisemiseksi (Callinicos, 2008).
Onkin kieltämättä merkittävää, että 4.4 miljoonaa ihmistä äänestää sellaisen ohjelman puolesta, joka suuntaa yksiselitteisesti kohti sosialismia. Voidaan kuitenkin epäillä, että tappio olisi seurausta liian hitaasta etenemistahdista. Kun pari kuukautta äänestystappion jälkeen mitattiin Chávezin hallinnon kansansuosiota, sitä piti myönteisenä 2/3 kansasta. (ABN, 2008.) Tämäkin tieto näkyisi johtavan siihen päätelmään, että perustuslakimuutokset eivät niinkään heijasta tyytymättömyyttä Cháveziin tai hänen hallintoonsa, vaan enemmän siihen, että muutokset sittenkin koettivat runnoa lävitse liian paljon liian nopeasti. Ihmiset eivät ymmärtäneet riittävästi sitä, mistä heidän olisi tullut äänestää, ja siksi jättivät kokonaan äänestämättä.
Tappio kansanäänestyksessä on herättänyt bolivaariseen liikkeen käymään vakavaa itsekriittistä keskustelua. Sen lopputuloksena on jo nyt nähtävissä aikeita vahvistaa ruohonjuuritason organisaatiota ja ihmisten omaa toimintaa etujensa puolesta – sen sijaan, että valtio ojentaisi heille tarvittavat uudistukset tarjottimella.
Lähteet:
ABN: Presidential management of Chavez is positive for 67.3% of Venezuelans (28.2.2007)
Callinicos, Alex: Venezuela: the street vs the elite (15.1.2008)
Ciccariello-Maher, George: Making Victory of Defeat: What Next for Venezuela? (10.12.2007)
PODER ELECTORAL OFRECIÓ PRIMER BOLETIN OFICIAL (3.12.2007)
Romero, Simon: Venezuela Hands Narrow Defeat to Chávez Plan (3.12.2007)
VOA News: Venezuelan Voters Reject Chavez’s Constitutional Changes (3.12.2007)
Woods, Alan: Venezuela: The referendum defeat – What does it mean? (3.12.2007)
