Mistä on alettava?

5 03 2006

V. I. Leninin artikkeli vuoden 1901 toukokuun Iskran neljännessä numerossa. Artikkelissa arvioidaan vallankumouksellisten lähimpiä tehtäviä, erityisesti mediatoiminnan organisoimisen suhteen. Myöhemmin Lenin laajensi artikkelinsa kirjaksi Mitä on tehtävä?.

Lenin: Mistä on alettava? (PDF)





Pääoma I, 1. luku

3 03 2006

Karl Marxin pääteoksen Pääoman ensimmäisen osan ensimmäinen luku, jossa määritellään koko teosjärkäleen teoreettinen perusta eli tavaran arvomuoto. Tiedosto sisältää myös teoksen esipuheet.

Karl Marx: Pääoma I, 1. Luku (PDF)





Teesit kommunististen puolueiden rakenteesta ja järjestötoiminnasta

5 03 2005

Otto-Ville Kuusisen pamfletista muodoistui 1920-luvulla tärkeä kommunististen puolueiden järjestörakennetta määrittävä dokumentti. Kominternin lehdistöosasto julkaisi sen ensimmäistä kertaa 1921.

Vaikka teos on kirjoitettu teesimuotoon eräänlaiseksi doktriiniksi, jonka avulla opportunistiset työväenpuolueet “bolshevisoidaan”, ei Kuusisen käsityksiä voi pitää mitenkään yksioikoisen dogmaattisina. Tästä kertoo Kuusisen toisessa teesissään esittämät lähtökohdat pamfletin kirjoittamiselle:

“Kommunististen puolueiden ehdottoman oikeaa, muuttumatonta järjestömuotoa ei voi olla. Proletariaatin luokkataistelun edellytykset muuttuvat jatkuvasti, mikä pakottaa proletariaatin etujoukon etsimään alinomaa järjestörakenteensa tarkoituksenmukaisia muotoja. Samoin myös kunkin eri maan historiallisesti muodostuneet erikoisuudet vaativat kutakin eri puoluetta varten erityisiä järjestömuotoja. “

 

Kuusinen: Teesit kommunististen puolueiden rakenteesta ja järjestötoiminnasta (PDF)





Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma

5 03 2005

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Lenin kritisoi voimakkaasti työväenpuolueita, jotka hyväksyivät maansa sodankäynnin. Yhtälailla osansa saivat pienten maiden puolueet, jotka oman maansa puolueettomuuteen nojaten julkistivat pasifistisia kannanottoja. Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma on manifesti vallankumouksellisesta suhtautumisesta sodankäyntiin ja yksi kärjekkäimpiä kommunistisia pasifismin kritiikkejä.





Valtio ja vallankumous

5 03 2005

V.I. Leninin Valtio ja vallankumous on kirjoitettu lokakuun vallankumouksen aattona elo-syyskuussa 1917. Teos selkeyttää marxilaista suhtautumista valtioon hallitsevan luokan väkivaltakoneistona. Kirjassa myös hahmotellaan proletaarisen vallankumouksen ensisijaisia tehtäviä ja uutta valtiomuotoa.

Lenin: Valtio ja vallankumous (PDF)