EU ja Kuuba ovat virallisesti palauttaneet diplomaattisuhteet välilleen viiden vuoden tauon jälkeen. EU katkaisi suhteet ja asetti maalle pakotteita vuonna 2003, kun Kuuba tuomitsi vankilaan 75 henkilöä yhdysvaltalaisen rahoituksen vastaanottamisesta. EU piti heitä toisinajattelijoina.
Viime torstaina allekirjoitetussa pöytäkirjassa EU tunnustaa Kuuban poliittisen itsenäisyyden ja lupaa olla puuttumatta sen sisäisiin asioihin. Kuuba puolestaan on lupautunut keskusteluihin “ilman tabuja”. Kuuban ulkoministeri Felipe Perez Roque piti saavutettua sopimusta merkittävänä.
Jo vuonna 2005 jäädytetyt pakotteet on nyt poistettu kokonaan, minkä lisäksi EU on luvannut kaksi miljoonaa euroa katastrofiapua viimekesäisten hurrikaanien tuhojen korjaamiseen. Unionin tarkoituksena on myös osaltaan pyrkiä rohkaisemaan Kuuban uutta presidenttiä, Raúl Castroa, “uudistusten” tielle.