Ecuadorin uusi perustuslaki astui voimaan

25 10 2008

Neljä viikkoa sitten kansanäänestyksessä hyväksytty uusi perustuslaki sai viime maanantaina lain voiman, kun se julkaistiin hallituksen virallisessa lehdessä. Perustuslaki hyväksyttiin murskaluvuin, kun 64 prosenttia äänesti sen puolesta ja vain 28 vastaan.

Perustuslaki sallii presidentin pyrkiä kahdelle jatkokaudelle, ja myös antaa hänelle vallan hajottaa kongressi ja määrätä uudet vaalit. Siinä taataan myös terveydenhuolto ja koti kaikille tulotasosta riippumatta.

Ecuadorin nykyinen presidentti Rafael Correa on ajanut perustuslakia voimakkaasti, ja hän on sanonut haluavansa viedä maan kohti “2000-luvun sosialismia”. Venezuelan ja Bolivian tapaan Ecuadorissa ei kuitenkaan ole ainakaan vielä nähtävissä viitteitä vastaavista pitkälle menevistä kansallistamistoimenpiteistä, vaikka ulkomaisten suuryritysten valtaa onkin rajoitettu.

Perustuslakia säätävä kokous määrää pian uudet vaalit helmikuulle 2009, jolloin Correa aikoo asettua uudelleen presidenttiehdokkaaksi.

France 24: Ecuador rolls out new, socialist constitution (21.10.08)





Öljyjätti lobbaa Yhdysvaltain hallitusta Ecuadoria vastaan

16 08 2008

Yhdysvaltalainen öljyjätti Chevron yrittää saada Yhdysvaltain hallituksen peruuttamaan kauppasopimuksia Ecuadorin kanssa, jos Ecuador ei keskeytä yhtiötä vastaan nostettua oikeusjuttua. Jutussa on kyse miljardien jäteöljylitrojen dumppaamisesta sademetsään, ja yhteensä 30.000 ihmisen joukkokanne vaatii Chevronilta 16 miljardia dollaria vahingonkorvauksina.

Juttu vietiin oikeuteen Yhdysvalloissa jo vuonna 1993, mutta Chevron vaati saada tulla oikeuden eteen Ecuadorissa, koska arveli asian tällöin olevan hoidettavissa lahjuksilla. Nyt yhtiötä vastassa on kuitenkin maan vasemmistolainen presidentti Rafael Correa, joka on luvannut kitkeä pois korruption.

“Emme voi antaa pikkuvaltioiden määräillä isoja yhtiöitä tällä tavalla”, Chevronin edustaja oli sanonut heinäkuisen Newsweek-lehden artikkelin mukaan.

Green Left Weekly: Ecuador: Chevron battles government, indigenous people (10.8.08)

Newsweek: A $16 Billion Problem (26.7.08)





Kolumbia ei pyydä anteeksi iskua Ecuadoriin

23 04 2008

Kolumbian presidentti Álvaro Uribe on kieltäytynyt pyytämästä anteeksi maan ilmavoimien iskua naapurivaltio Ecuadorin puolelle. Ecuadorin rajan yli maaliskuun 1. päivänä tehty isku kohdistui vasemmistolaiseen FARC-sissijärjestöön, joka käy aseellista taistelua Kolumbian hallitusta vastaan.

Uribe on väittänyt FARC:in toimivan Ecuadorin puolella presidentti Rafael Correan luvalla, mutta ei ole vaatimuksista huolimatta esittänyt väitteelle mitään todisteita. Etelä-Amerikan valtiot ovat laajalti tuominneet Kolumbian hyökkäyksen.

Ecuador Rising: Uribe: No Apology for Ecuador Raid (17.4.08.)

Ecuador Rising: Ecuador to Blow off Colombia Claims (17.4.08.)

Ecuador Rising: Ecuador-Colombia Crisis Worsens (17.4.08.)





Ecuadorin öljyvarat tarkemmin kansalliseen kontrolliin

24 01 2008

Ecuadorin hallitus on käynnistänyt neuvottelut viiden kansainvälisen öljy-yhtiön kanssa neuvotellakseen uudet sopimukset öljynporaamisesta. Sopimusten tarkoitus on lisätä Ecuadorin valtaa omiin luonnonvaroihinsa muun muassa tekemällä selväksi, että valtio omistaa kaiken öljyn; nykyisellään sen omistavat sitä poraavat yhtiöt.

Neuvottelut ovat osa Ecuadorin presidentin Rafael Correan tavoitetta lisätä maan itsenäisyyttä.

Ecuador Rising: Ecuador Seeks Greater Control Over Oil (24.1.08.)