Kuubasta löytynyt öljy muuttaa USA:n suhdetta saarivaltioon

31 10 2008

Meksikonlahdelta, Kuuban rannalta löytynyt merkittävä öljyesiintymä luo Kuuballe sekä mahdollisuuksia että riskejä suhteessaan Yhdysvaltoihin. Kuubalainen tutkija Luis René Fernández kommentoi, ettei nelikymmenvuotinen kauppasaarto varmasti yhdessä yössä lopu, mutta näin suurille taloudellisille intresseille löytyy USA:sta kyllä lobbaajia, jotka haluavat poistaa kaupankäynnin esteet.

Jos Kuuban löytämä öljyvaranto todella osoittautuu suureksi, maa kohtaa myös riskejä. Suuri öljyntuottaja niin lähellä Yhdysvaltoja ei Fernándezin mukaan voi sulkea pois Yhdysvaltojen sotilaallisen iskun mahdollisuutta, vaikkei hän sitä tällä hetkellä todennäköisenä pidäkään. Hän odottaa öljyn vahvistavan Kuubaa niin taloudellisesti kun poliittisestikin.

Patricia Grogg: A Thaw Fuelled by Oil? (IPS 29.10.2008)





Yhdysvaltain ja Irakin turvallisuussopimus ajaa miehityksen ahtaalle

26 10 2008

Yhdysvaltain ja Irakin hallitusten välisen turvallisuussopimuksen lopullisena pidetty luonnos on osoittautunut Yhdysvalloille suureksi arvovaltatappioksi. Sopimuksessa säädetään yksiselitteinen vetäytymisaikataulu, ja lisäksi näyttää epätodennäköiseltä, että Yhdysvalloille jäisi maahan henkilökuntaa edes koulutus- ja tukitoimiin.

Puolustusministeri Robert Gatesin mukaan “ovi on suljettu” jatkoneuvotteluilta, ja on mahdollista, että erityisesti shiiamuslimien voimakkaan vastarinnan ansiosta edes tätä versiota ei hyväksytä Irakin parlamentissa. Radikaali shiiajohtaja Muqtada Al-Sadr veti viikko sitten mielenosoitukseen satoja tuhansia vastustamaan miehitystä.

Yhdysvaltain heikkoa asemaa kuvastaa ehkä parhaiten sopimuksen kohta, jossa se suostui luopumaan amerikkalaisen jälleenrakennushenkilöstön syytesuojasta Irakissa “merkittävien ja tahallisten rikosten” osalta. Yhdysvallat ei ole koskaan aikaisemmin sallinut omien joukkojensa alistamista isäntämaan lainsäädännön alaiseksi.

IPS: Final Text of Iraq Pact Reveals a U.S. Debacle (22.10.08)





Tutkimus: Los Angelesin poliisi pysäyttelee mustia syyttä useammin kuin valkoisia

23 10 2008

Los Angelesin poliisi pysäyttelee mustia ja latinoja useammin kuin valkoisia, vaikka pysäytetyiltä valkoihoisilta tavataan useammin hallustaan aseita ja laitonta tavaraa, kertoo Yale Law Schoolin professorin Ian Ayresin tekemä tutkimus. Musta henkilö pysäytettiin miltei kolme kertaa todennäköisemmin kuin valkoinen.

Tutkimus perustui kaupungin polisiilaitoksen omiin tilastoihin noin 810 000 pysäytetystä henkilöstä ja ajoneuvosta heinäkuusta 2003 kesäkuuhun 2004.

Seattle Times: Study finds LA police stop more blacks than whites (21.10.08)





Suurmielenosoitus Bagdadissa vaatii amerikkalaisia lähtemään

20 10 2008

Kymmenettuhannet irakilaiset osoittivat mieltään miehitystä vastaan lauantaina Bagdadissa, kun radikaali shiiajohtaja Muqtada Al-Sadr vaati parlamenttia hylkäämään maan hallituksen ja Yhdysvaltain tekemän turvallisuussopimuksen.

“Sopimusta on esitelty ikään kuin se lopettaisi maamme miehityksen, mutta miehittäjät tukikohtineen jäävät yhä tänne”, hän julisti mielenosoittajille. Al-Sadrin lisäksi puhujina oli sunnien ja kurdien edustajia, jotka kaikki tuomitsivat sopimuksen ja korostivat linnoitusmaisella Vihreällä vyöhykkeellä miehittäjien kanssa oleilevan hallituksen etäisyyttä kansasta.

YK:n mandaatin mukaan miehityksen tulee päättyä tämän vuoden joulukuussa, ja Yhdysvaltain on saatava aikaan jatkosopimus, jos se haluaa pysyä maassa. Useat muut miehityskoalition jäsenmaat ovat jo vetäytyneet Irakista.

LA Times: Muqtada Sadr urges Iraq lawmakers to reject U.S. troop deal (19.10.08)

Gulf Daily News: Sadr urges Iraq MPs to reject security pact (19.10.08)





Terrorismiyhteyksistä syytetty hyväntekeväisyysjärjestö pääsee oikeuteen USA:ssa

17 10 2008

Muslimien keskuudessa tehtävään työhön suuntautunut yhdysvaltalainen järjestö pääsee viimein oikeuteen puolustamaan itseään. KindHearts for Charitable Humanitarian Development -järjestön varat jäädytettiin kolme vuotta sitten ilman minkäänlaisia oikeudellisia prosesseja, kun järjestöllä todettiin olevan yhteyksiä maailmanlaajuiseen terrorismiin. Todisteet luokiteltiin salaisiksi, eikä järjestö ole voinut puolustautua.

KindHearts -järjestöä edustava asianajaja David Cole totesi USA:n siirtyneen toimintatavoissaan takaisin McCarthyn aikakauteen. ”Kun 1950-luvulla oli lainvastaista kuulua kommunistiseen puolueeseen, nykyään on rikos tukea yksilöitä tai järjestöjä, jotka ovat terrorismilistalla. Hallitus saa kuitenkin nimetä järjestöjä listalle ja jäädyttää niiden varoja ilman todisteita yhteyksistä terrorismiin tai laittomiin toimiin”, Cole kommentoi.

KindHearts on yksi kymmenistä terrorismin vastaisen sodan nimissä mustalle listalle joutuneista yhdysvaltalaisista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Tähän mennessä ainoastaan kolmea järjestöä vastaan on nostettu syytteet, eikä niitä ole tuomittu mistään.

William Fisher: Muslim Charity to Get Its Day in Court (IPS 11.10.2008)